Puuveneen remontointia

Jos puuvenettä hoitaa hyvin vuodesta toiseen, ei sen kunnostamiseen kulu juurikaan enempää aikaa kuin vastaavankokoisen lasikuituveneen kunnossapitämiseen. Lakatut puuosat tulee hioa vuosittain ”mattapinnalle” ja lakata sen jälkeen uudelleen. Tärkeää on hioa pois suunnillen yhtä paljon kuin aikoo lakkaa lisätä. Vernissa kun ei näytä hyvältä jos sitä alkaa olla liian paksu kerros veneen pinnassa.

Paljaalle puulle hiottua pintaa onkin sitten mukava alkaa ”valmistaa” alusta alkaen. Tämä on siis jo täysin eri juttu kuin pelkkä kevätkunnostus. Ensin puu on kyllästettävä, itse olen käyttänyt pellavaöljyä. Ja noita rättejä kun ei sitten passaa jättää levälleen, vaan upotettava esim. ilmatiiviiseen vesiastiaan. Muutoin saattaa tapahtua itsesyttyminen. Tästä oli varsin ikävä esimerkki Tukholmassa viime talvena, kun yksi telakka paloi. Telakasta sinänsä niinkään suurta väliä, mutta mukana kun meni kaksi varsin historiallisesti arvokasta isoa saaristoristeilijää. Muistoksi jäi vain kuvia ja pari luukunkappaletta...sniif!

Kyllästämisen jälkeen alkaa sitten lakkaus; yhteensä pintaan tulisi saada jotakuinkin 14 kerrosta, riippuu vähän tekniikasta ja ohjeiden kirjoittajasta. Vernissaa ohennetaan aluksi rajusti, hiotaan välillä melkein paljaaksi ja taas lisätään hiukan paksummalla seoksella. Vasta viimeiset kerrokset vetäistään sitten ohentamattomalla lakalla. Yhden venemestarin mukaan owatrol on ainoa oikea aine, toinen käyttää itse sekoitettua, kolmas sitten kaupasta ostettua tavallista lakkaa ja neljäs toista merkkiä...koita siinä sitten asiaa tietämättömänä valita jonkunlainen kultainen keskitie. Yksi kuulu venepuuseppä lakkaa viimeisen kerroksen pelkät kalsarit jalassa; itse en tähän ryhtynyt kun käytössäni ei ollut sisätilaa vaan pelkkä pressukatos ja ulkona hippasen kylmä. Tärkeintä lakkauksessa on kuitenkin pölyttömyys, lämpötila (kaste ei saa laskeutua ennen lakan kuivumista), kerroksittainen ”rakentaminen” ja välihionnat. Näin pintaan saadaan syvyyttä ja kiiltoa...kokeiltu on!

Tässä meitin veneessä oli kyse siis suuremmasta operaatiosta kuin pelkästä ”laskukuntoonlaitosta”. Osa kannesta oli läpimätä ja vaati uusimista. Peräkannella ollut sähköjohdonpaksuinen perävalon läpivienti oli vuosien saatossa päässyt vuotamaan. Sitä kun oli sitten ”korjailtu” maalilla, niin susihan siitä oli tullut. Se vaati tuollaisen metri x metri vanerikannen palan vaihdon. Ja sama operaatio styyrpuurin puolen sivukannella. Repimisessä meni melkoisen kauan aikaa, samalla kun piti opiskella veneen rakennetta ja käytettyjä ratkaisuja, ettei tulisi itse töpeksittyä ja lisättyä omaa työtaakkaansa.

Siitä sitten työhön ja vanhat vanerinpalaset veks. Ja kas, eihän se riittänyt vaan myös osa kansipalkeista piti vaihtaa. Ja sitten vielä muutama ”balkvägare”, palkinkannattaja joiden päällä nuo palkit makaavat. Siitä sitten ”slipa-hyvla-laga-passa-malla” –konseptilla etiäpäin. Ensi kertaa kun hommaa teki, niin johan aikaa kului. Jotta tietyt osat sai rungosta irti sisäpuolelta. Niin piti ruuveja irrottaa rungon ulkopuolelta. No olikos ruuvit näkyvissä ulkopuolella – ehei! Ensin piti irroittaa mahonkitapit ja sitten ruuvata irti yli nelkyt vee puun sisässä olleet messinkiruuvit. Ja nehän oli vielä ihan hyvässä kunnossa. Sitten jälleenrakennusvaiheessa käytin suurilta osin samoja ruuveja, päälle uudet mahonkitapit, taltalla katkaisten ylijäävä osa ja hionta päälle; 80-120-320-600 hiontapapereilla. Sen jälkeen hiukan edellä kuvaamaani lakkausta ja valmista tuli. Siis rungosta, kansihan oli vielä täysin kesken.

Kansipalkkien sovittamisen ja kiinnittämisen jälkeen pahvimallilla passaten sain sahattua sopivankokoiset vanerinpalaset. Ja sitäkin kun piti taivutella eri suuntiin, kansi kun ei ole suora. Sitten vielä 1) liimaus ja ruuvaus, 2) lasikuitu ja epoksi... Kohta 1 oli vielä kohtuullisen yksinkertainen, mutta kohta 2 olikin sitten jo kinkkisempi. Ensin epoksin sekoittaminen suhteessa pohja 100 : kovete 63,5. Tämä siis tilavuudessa, painomitassa sama 100:55. Ja lasikuitukankaan mallaaminenkaan kun ei ole yksinkertaista hommaa; se on kuin kesäkuumalla kojelaudalle unohtunutta purkkaa...venyy joka suuntaan. Epoksia pari kerrosta päälle välillä kuivattaen ja hioen. Kuullostaa helpolta, mutta kun ilman lämpötilan pitäisi olla väh +15, niin ilman lämmittimiä se kun ei meinaa täällä pohjolassa onnistua. Sitten kun ulkona oli lämmintä vaaditut +15, niin ylhäällä kannella pressujen alla olikin auringonpaisteessa rapiat +38. Suojalasit, kumihanskat, suodattimilla varustettu hengityssuojain ja haaroista kiristävä kokohaalari loivat kuitenkin miellyttävän työilmapiirin!


Noissa kuvissa tuollaiset mitättömän pienet reiät olivat vuosien mittaan imeneet sisäänsä hehtolitroittain vettä...oli sitten syntynyt iso puro; revi ja rakenna!

Enää sitten puuttuikin kannen pohjamaalaus ja varsinainen kansimaali. Mahonkinen varvaslistahan oli jo tietysti siinä vaiheessa hiottu ja lakattu valmiiksi. Siitä oli sitten näppärä pyyhkäistä pois ylimääräiset maaliroiskeet.

Vanitas vanitatum – turhuuksien turhuus, oli monesti mielessäni pyöriessäni kannella pumpulipuikkojen kanssa. Kukaan sitä kuitenkaan kattele 20 cm etäisyydeltä. Mutta tehtävä se kuitenkin oli!

No nyt on vene siis laskettu ja kelluu...pysyy tyhjänä jopa ihan omalla pumpulla. Uusi rullagenoa on himassa, stora on vielä loftilla. Viikonloppuna istuskelin hellesäässä veneen kannella pumpun hyrinässä uusia kiinitysköysiä pleissaillen, pääseehän sitä tunnelmaan silläkin lailla...
...tai sitten auringon noustessa aamupalan ollessa katettuna veneen logolla kuvioituun posliiniseen astiastoon...alkuperäisvarustusta!

-You never actually own a wooden boat. You merely look after it for the next generation.-