Vene telakalla

Nyt on taasen se aika vuodesta, kun pursiseuroilla on vilske ja kuhina päättymässä veneennostorupeaman jälkeen. Mulla vasta on hommat alkamassa! Triona nousi kuivalle maalle lokakuun alkupuolella yhdessä n. 450 muun veneen kanssa seuramme Båtsällskapet Arken'in platalle. Viime talvesta viisastuneena olin jo ehtinyt hommata uuden teltan, jossa alkavan talven aikana on hyvä tehdä kunnostustöitä. Nyt on jo ikkunatkin ruuvattu irti ja odottavat rungon ehostamista sekä uusia tiivisteitä.Tässä työn tulosta pohjan osalta. Tästä oli hyvä aloittaa harjoittelu...ei sitten harmita niin maan perusteellisesti, jos skraba vähän lipsahtaa. Kuitenkin rungon hionta pariinkin otteeseen on vielä edessä, mutta parempi tehdä ekat mokat tuonne vesilinjan alle maalattavaan pintaan kuin vesirajan yläpuolelle kimaltavaan lakkapintaan.

Viime vuonna oli käytössäni sellainen puolilaho veneen mukana tullut kyhäelmä, jonka pressut ylettyivät vain puoleenväliin venettä, eli suuriinpiirtein vesilinjasta alaspäin pääsi tuuli puhaltamaan katoksen alle. Ja sen seurauksena vene kuivui liikaa ja hörppäsi vettä reilunpuoleisesti vesillelaskussa. Nyt on hyvä skrapata venettä teltan suojissa...tarkoituksenani kun kerran on vetäistä koko runko puupuhtaaksi, eli raaputella ja hioa kaikki lakat ja pohjamaalit irti. Tätä ei suositella tehtäväksi veneelle kuin muutama kerta elinikänsä aikana, koska prosessi syö kuitenkin joka kerta 2-3 mm pois mahonkipinnasta. Eli jos sen nyt teen, niiin se saattaakin sitten olla ensimmäinen ja viimeinen kerta tälle veneelle. Joka tapauksessa runko kaipaa kyllästystä lohkeilevan lakan alle. Ennen uutta lakkapintaa myös petsaan veneen, jonka pitäisi muuttaa väri melkein mustaksi. Kuitenkin noin 5-10 vuodessa auringon uv-säteily tulee vaalentamaan kaunottaren hipiän taas nykyisen vaaleaksi.

Masto ja puomi on riisuttu kokonaan heloista ja nyt alkaa niiden hiominen. Puomin purjeuraa pitää samalla myös hieman leventää, jotta uusi purje luistaisi paremmin. Maston kaato sujui vanhalla rutiinilla, mutta menihän siinä tietysti koko päivä, kun juutuin auttamaan muita kanssaveneilijöitä. Melkoisia sirkustemppuja näkyi silläkin rintamalla...

Maston kaataminen käy myös näin, vaikkei ole kovinkaan suositeltavaa... Tässä SK30 S-92 "Pyrola" epäonnisena:

Vaikkei Triona nyt ihan tässä kunnossa olekaan,

niin tarkoitus on kuitenkin saada hänelle jotakuinkin tällaista uutta pintaa:

Skeppsholmsdagen

Skeppsholmenilla, tuolla samaisella saarella jossa männä talvena osallistuin puuvenekurssille, järjestettiin nyt syksyllä jokavuotinen koko kansan tapahtuma. Skeppsholmenin ja Kastellholmenin saaret ovat vanha laivastotukikohta ja laivaston telakka. Vasta vuonna -69 muutti ”Flottan” pois alueelta ja paikka avattiin yleisölle.

Kastellholmenin tornissa, ”kastellissa”, on liehunut Ruotsin lippu vuodesta 1665. Lippu liehuessaan kuvastaa sitä, että kuningaskunnassa on rauha. Tämän kastellin kohdalla maassa vierailevat laivaston alukset ampuvat kunnialaukaukset kuninkaalle. Kesällä sattui vekkuli välikohtaus, kun aamuvarhaisella lippua nostanut varusmies sai lippunarut sotkuun (tai irti tangosta…) ja lippu jäi siltä päivältä nostamatta... siinä sitten päivän mittaan vanhemman polven kaupunkilaiset soittelivat hätääntyneinä hätäkeskukseen epäillen maan olevassa sodassa! Pelastuslaitos kävi hoitamassa homman, kaatoi tangon ja pujotti fallin uudellen – ja kas, taas oli tukholmalaisten rauhallinen fikapaus turvattu.
Nyt saarelta löytyy tietysti satama, jossa laiturissa ovat Stockholms Skeppsföreningen’in isoja vanhoja laivoja, ei siis mikään pienvenesatama. Lisäksi Moderna museet pitää majaa tällä; viimeksi kävimme siellä katsomassa Andy Warholin näyttelyä. Arkkitehtuurimuseo, Östasiatiska museet ja lukuisa määrä erilaisia em. aiheisiin liittyvää yritystä, yhteisöä ja kerhoa on myöskin pesiytynyt saaren vanhoihin kasarmeihin ja rakennuksiin.

Mielenkiintoinen kunnostuksen alla oleva tila löytyy saaren kallion sisältä. Bergrummet on vanha laivaston esikunta – ja johtotila. Lisäksi kallioon on ennen varastoitu miinoja ja torpedoja. Nyt tila on tyhjennetty ja sinne valmistellaan näyttelytilaa.

Eniten aikaa sain kuitenkin kulutettua kuvaamalla vanhaa ”fullriggare” af Chapmania. Laiva on -60 –luvulta saakka toiminut retkeilymajana Tukholmassa, sitä ennen Laivaston käytössä vuoteen -47. Ruotsiin upea paatti rantautui 1915. Nimensä alus sai vara-amiraali Fredrik Henrik af Chapmanin mukaan, joka oli Laivaston ylilaivanrakennusmestari. af Chapman johti Suomenlinnassa saaristolaivaston rakennustöitä 1760-luvulla.
Saarelta löytyy myös vene-entisöijän paratiisi; Pelle repmakare, joka tekee vanhoja köysiä tilaustyöstä... tai siis uusia, mutta vanhalla tekniikalla. Toki häneltä löytyy myös uudempia nykyaikaisia köysiä ja heloja. Sitten on vielä kamapuoti ”hänelle, jolla on jo kaikkea”. Jos satut tarvitsemaan saaristoristeilijän vm -30 kannen alle upotettava vinssin kahvaa, -40-luvun mahonkiveneen ikkunanpokan tiivisteitä, olet sattumalta rikkonut potkurisi isoisän 40-vuotta vanhasta perämoottorista tai satut muuten vain tarvitsemaan vaikka pikkaisen ruostunutta, mutta silti pienellä kunnostuksella täysin käyttökelpoista perävaloa, on sinulle Tackel och Tåg Skeppshandel juuri oikea paikka.

Tämä viimeinen panoraama on kuvattu Skeppsholmenilta kohti kaupunkia.

Aktiiviviikonloppu Tukholmassa

Männä viikonloppuna käväisin Tukholmassa katsastamassa ja kuvaamassa östindienfarare Göteborgin. Replika oli tehty tarkoin esikuvansa mukaan ja käynyt jo esiäitinsä jalanjäljillä samoja reissuja purjehtimassa. Itse laiva ei vielä ollut avoinna yleisölle, mutta sain ihailla komeutta laiturilta ja viereisessä krääsä (lue: oheistuote)-teltassa.

Samaan aikaan järjestettiin myös Skärgårdsmarknad kaikkine metrilakunmyyjineen, mutta oli siinä oikeasti vähän fiilistäkin. Ja ettei ihan vielä happeningit olisi päässeet loppumaan, niin samalle alueelle oli järjestetty Veteranbåtsmässan...kaunehia puuveneitä! Ja oli tietysti tuo veteraaniautoralli, jossa varovaisesti arvioiden osanottajia oli viitisensataa. Ja tuota komeata letkaa saattoi tuollainen sadan HD:n joukko.

Jottei kaupunkiseikkailu olisi mennyt ihan tylsäksi, niin olihan nyt toki järjestetty vielä Tukholman maraton, jossa osanottajia oli 18'000, sitten vielä päälle kaikki kannustajat, huoltojoukot ja katsojat. Onneksi olin aikaisin aamulla liikkeellä, niin jo ennen puoltapäivää pääsin ahertamaan oman veneen kimppuun.

Vesillä

Nyt on sitten sesongin ensimmäiset purjehdukset Trionalla purjehdittu. Käväistiin tuossa iltasella kurssin kouluttajaporukan kanssa parituntinen järvellä, Mälarenilla. Ikäänkuin kiitokseksi mastonpystytysavusta.

Hyvinhän tuo purjehti vanhaksi veneeksi, huiput oli jopa rapiat viisi solmua!
Uusi rullagenoa oli näyttävän näköinen, liian pieni isopurje sitä vastoin surkeaakin surkeampi. Täytyy vielä hiukan kerätä viikkorahoja, jotta saa sen haettua neulomolta.

Keli oli upea, joten pitempääkin olisi viihtynyt, mutta vedenpinta veneessä sisällä alkoi uhkaavasti nousta yli turkkilevyjen...sitten kun ne kelluivat niin käännyttiinkin rantaan. Perässä paapuuriin puolella vesirajan yläpuolella on yksi isohko "aukko", joka ei tietenkään satamassa ole turvonnut umpeen. Sitten veneen kallistuessa se hörppää vettä sisään. No nytpä ainakin tietää kriittisimmät kohteet ensi talven paikkaushommia varten. Ihan tuollaisessa kunnossa ei sitä uskalla vuoden päästä syksyllä lähteä purjehtimaan Ahvenanmeren yli kotiin.

Masto pystyssä!

Veneessä... Viime viikolla nousi merilakanoiden pidiketolppa pystyyn pohjoismaisella yhteistyöllä; kerran kun ruotsalainen, norjalainen, tanskalainen ja kaksi suomalaista... No pystyssä se kumminkin on, mutta vantit vielä vaatii kiristystä. Ensin tietysti trimmaus, sen verran on säädöt päin pyllyä. Senhän näkee jo ilman tätä vanttimittariakin.

Puuveneen remontointia

Jos puuvenettä hoitaa hyvin vuodesta toiseen, ei sen kunnostamiseen kulu juurikaan enempää aikaa kuin vastaavankokoisen lasikuituveneen kunnossapitämiseen. Lakatut puuosat tulee hioa vuosittain ”mattapinnalle” ja lakata sen jälkeen uudelleen. Tärkeää on hioa pois suunnillen yhtä paljon kuin aikoo lakkaa lisätä. Vernissa kun ei näytä hyvältä jos sitä alkaa olla liian paksu kerros veneen pinnassa.

Paljaalle puulle hiottua pintaa onkin sitten mukava alkaa ”valmistaa” alusta alkaen. Tämä on siis jo täysin eri juttu kuin pelkkä kevätkunnostus. Ensin puu on kyllästettävä, itse olen käyttänyt pellavaöljyä. Ja noita rättejä kun ei sitten passaa jättää levälleen, vaan upotettava esim. ilmatiiviiseen vesiastiaan. Muutoin saattaa tapahtua itsesyttyminen. Tästä oli varsin ikävä esimerkki Tukholmassa viime talvena, kun yksi telakka paloi. Telakasta sinänsä niinkään suurta väliä, mutta mukana kun meni kaksi varsin historiallisesti arvokasta isoa saaristoristeilijää. Muistoksi jäi vain kuvia ja pari luukunkappaletta...sniif!

Kyllästämisen jälkeen alkaa sitten lakkaus; yhteensä pintaan tulisi saada jotakuinkin 14 kerrosta, riippuu vähän tekniikasta ja ohjeiden kirjoittajasta. Vernissaa ohennetaan aluksi rajusti, hiotaan välillä melkein paljaaksi ja taas lisätään hiukan paksummalla seoksella. Vasta viimeiset kerrokset vetäistään sitten ohentamattomalla lakalla. Yhden venemestarin mukaan owatrol on ainoa oikea aine, toinen käyttää itse sekoitettua, kolmas sitten kaupasta ostettua tavallista lakkaa ja neljäs toista merkkiä...koita siinä sitten asiaa tietämättömänä valita jonkunlainen kultainen keskitie. Yksi kuulu venepuuseppä lakkaa viimeisen kerroksen pelkät kalsarit jalassa; itse en tähän ryhtynyt kun käytössäni ei ollut sisätilaa vaan pelkkä pressukatos ja ulkona hippasen kylmä. Tärkeintä lakkauksessa on kuitenkin pölyttömyys, lämpötila (kaste ei saa laskeutua ennen lakan kuivumista), kerroksittainen ”rakentaminen” ja välihionnat. Näin pintaan saadaan syvyyttä ja kiiltoa...kokeiltu on!

Tässä meitin veneessä oli kyse siis suuremmasta operaatiosta kuin pelkästä ”laskukuntoonlaitosta”. Osa kannesta oli läpimätä ja vaati uusimista. Peräkannella ollut sähköjohdonpaksuinen perävalon läpivienti oli vuosien saatossa päässyt vuotamaan. Sitä kun oli sitten ”korjailtu” maalilla, niin susihan siitä oli tullut. Se vaati tuollaisen metri x metri vanerikannen palan vaihdon. Ja sama operaatio styyrpuurin puolen sivukannella. Repimisessä meni melkoisen kauan aikaa, samalla kun piti opiskella veneen rakennetta ja käytettyjä ratkaisuja, ettei tulisi itse töpeksittyä ja lisättyä omaa työtaakkaansa.

Siitä sitten työhön ja vanhat vanerinpalaset veks. Ja kas, eihän se riittänyt vaan myös osa kansipalkeista piti vaihtaa. Ja sitten vielä muutama ”balkvägare”, palkinkannattaja joiden päällä nuo palkit makaavat. Siitä sitten ”slipa-hyvla-laga-passa-malla” –konseptilla etiäpäin. Ensi kertaa kun hommaa teki, niin johan aikaa kului. Jotta tietyt osat sai rungosta irti sisäpuolelta. Niin piti ruuveja irrottaa rungon ulkopuolelta. No olikos ruuvit näkyvissä ulkopuolella – ehei! Ensin piti irroittaa mahonkitapit ja sitten ruuvata irti yli nelkyt vee puun sisässä olleet messinkiruuvit. Ja nehän oli vielä ihan hyvässä kunnossa. Sitten jälleenrakennusvaiheessa käytin suurilta osin samoja ruuveja, päälle uudet mahonkitapit, taltalla katkaisten ylijäävä osa ja hionta päälle; 80-120-320-600 hiontapapereilla. Sen jälkeen hiukan edellä kuvaamaani lakkausta ja valmista tuli. Siis rungosta, kansihan oli vielä täysin kesken.

Kansipalkkien sovittamisen ja kiinnittämisen jälkeen pahvimallilla passaten sain sahattua sopivankokoiset vanerinpalaset. Ja sitäkin kun piti taivutella eri suuntiin, kansi kun ei ole suora. Sitten vielä 1) liimaus ja ruuvaus, 2) lasikuitu ja epoksi... Kohta 1 oli vielä kohtuullisen yksinkertainen, mutta kohta 2 olikin sitten jo kinkkisempi. Ensin epoksin sekoittaminen suhteessa pohja 100 : kovete 63,5. Tämä siis tilavuudessa, painomitassa sama 100:55. Ja lasikuitukankaan mallaaminenkaan kun ei ole yksinkertaista hommaa; se on kuin kesäkuumalla kojelaudalle unohtunutta purkkaa...venyy joka suuntaan. Epoksia pari kerrosta päälle välillä kuivattaen ja hioen. Kuullostaa helpolta, mutta kun ilman lämpötilan pitäisi olla väh +15, niin ilman lämmittimiä se kun ei meinaa täällä pohjolassa onnistua. Sitten kun ulkona oli lämmintä vaaditut +15, niin ylhäällä kannella pressujen alla olikin auringonpaisteessa rapiat +38. Suojalasit, kumihanskat, suodattimilla varustettu hengityssuojain ja haaroista kiristävä kokohaalari loivat kuitenkin miellyttävän työilmapiirin!


Noissa kuvissa tuollaiset mitättömän pienet reiät olivat vuosien mittaan imeneet sisäänsä hehtolitroittain vettä...oli sitten syntynyt iso puro; revi ja rakenna!

Enää sitten puuttuikin kannen pohjamaalaus ja varsinainen kansimaali. Mahonkinen varvaslistahan oli jo tietysti siinä vaiheessa hiottu ja lakattu valmiiksi. Siitä oli sitten näppärä pyyhkäistä pois ylimääräiset maaliroiskeet.

Vanitas vanitatum – turhuuksien turhuus, oli monesti mielessäni pyöriessäni kannella pumpulipuikkojen kanssa. Kukaan sitä kuitenkaan kattele 20 cm etäisyydeltä. Mutta tehtävä se kuitenkin oli!

No nyt on vene siis laskettu ja kelluu...pysyy tyhjänä jopa ihan omalla pumpulla. Uusi rullagenoa on himassa, stora on vielä loftilla. Viikonloppuna istuskelin hellesäässä veneen kannella pumpun hyrinässä uusia kiinitysköysiä pleissaillen, pääseehän sitä tunnelmaan silläkin lailla...
...tai sitten auringon noustessa aamupalan ollessa katettuna veneen logolla kuvioituun posliiniseen astiastoon...alkuperäisvarustusta!

-You never actually own a wooden boat. You merely look after it for the next generation.-

Allt för Sjön

Pohjoismaiden suurin venemessu järjestettiin Tukholmassa jälleen kerran männä talvena. Oli muuten paljon moottoriveneitä ja perämoottoreita, laiturinvalmistajia ja muuta hilavitkutinta.

Purjeveneitäkin oli esillä hyvä valikoima, tosin tietysti sieltä tyyrimmästä päästä, mutta mielenkiintoisia ratkaisuja. Yksi helmi oli Lagoon-katamaraani, kelluva olohuone.

Heti ulko-ovella vierailijat otti vastaan 40-jalkainen yksityyppiluokan vene 4Oceans (for oceans...), vene osallistuu skaboihin WWF:n tuella. Ensisijainen tavoite on tietysti herättää suuren yleisön mielenkiinto Itämeren surkeaa tilannetta kohtaan.


Ja kun kuluvana vuonna vietetään SK-saaristoristeilijäsäännön satavuotisjuhlaa, niin esillä oli kavalkadi toinen toistaan paremmin kunnostettuja kryssareita yksityiskohtineen. Tässä vähän mallia!

Venhon kuvia

No niinhän siinä sitten kävi, ettei tätä blogia ole tullut päivitettyä sitten syyskuun. Eipähän tässä ole ihmeitä tapahtunut talven mittaan "jättehejsan"-maassa. Mitä nyt lähes 250 tuntia on tuota P-28 hiottu, höylätty, lakattu ja maalattu. Nyt on vene vesillä ja vihdoin viimein myös kelluu.

Kerron tuosta talven remontista seuraavassa tekstissä (toivottavasti piakkoin...).

Lupasin silloin syksyllä kertoa lisää tästä P-28 veneestä. Keksintöhän on Harry Hallbergin suunnittelema ja esi-isä (tai -äiti veneistä puhuttaessa) hänen myöhemmille HR, Hallberg-Rassy veneilleen. P-kirjain veneen nimessä tulee Pacific-sanasta, vietiinhän ensimmäiset sata venettä jenkkeihin. 28 tarkoittaa purjepinta-alaa. Itse vene on 30-jalkainen. Venettä tehtiin aluksi parisen vuotta mahonkisena, sittemmin muovisena, josta vain ylärakenne oli enää mahonkia.


Tämä meidän veneemme on vuodelta -64, eli vielä mahonkirunkoinen. Veneessä on neljä punkkapaikkaa, ja siihen ne mukavuudet sitten loppuvatkin. Ensi kaudeksi on tarkoitus mukavuutta pikkaisen lisätä ja saattaa vesisysteemi ajan tasalle, samoin sähköpuoli. Kone on alkuperäinen Albin O-21, joka käy ja kukkuu! Ei tartte turhaan rimpuilla suodattimien tms. kanssa...kerran vuodessa kun öljyt vaihtaa ja bensaa sekä lyijyrikastetta lisää, niin vot!

Nyt vene on laskettu vesille ja odottaa ensi viikon maston pystytystä. Paljon ei kesällä ehditä vesille, mutta joskus kuitenkin...

Tarttee tässä piakkoin taas käydä satamassa pistäytymässä ja tarkistamassa uppouma...paatti kun aluksi otti sisäänsä likimain puolet Mälaren-järvestä. Ongelma on siinä kun vene seisoo talven kölillään ja sitä sitten paikkaa ja paklaa siinä asennossa. Sitten nostossa liinat ympärille, niin runkolaudat muuttavat asentoaan. Eka puoli tuntia laskun jälkeen oli tyrmäävä, vettä oli sisällä kölipuun päällä puolisen metriä, meinas O-21:nkin muuttua sukellusveneen moottoriksi. Siinä sitten jaloilla pinnaa pidellessä ja käsillä ämpäröidessä vene lipui kohti omaa laituripaikkaansa...onneksi yksi Neptun-kryssare purjehtija huomasi homman ja toi heti laiturille oman uppopumppunsa lainaksi. Ei meinaan tuo oma automaattinen pilssipumppu riittänyt alkuunkaan. Nyt on tilanne rauhoittunut ja vettä tihkuu enää hiljalleen, eli normaalia puuvene-elämää, sanoisin.

Vesille venosen mieli!